120: Viimeiset rokotukset ja kielitesti


Mitä lähemmäksi vaihtoa tullaan, sitä kärsimättömämmäksi tunnun itse tulevani. Ehkä ihan ymmärrettävästi, elän nyt sitä tietämättömyyden ja odottelun aikaa. Vaihtoon liittyviä asioita on kuitenkin tapahtunut odottelun yhteydessä.

Sain juuri viimeiset rokotukseni Australiaa varten. Muistan stressanneeni kauheasti rokotusten tiukasta aikataulusta, kerkeäisinkö saada kaikki tarvittavat. Stressasin onneksi hieman turhaan, sillä minulta puuttui vain hepatiitti b ja sain sitä vastaan suojan puolessa vuodessa. Kouluni terveydenhoitaja auttoi selventämään kaikki rokotteet ja mitkä itse tarvitsisin, joten loppuen lopuksi rokotusten osalta suhteellisen kivuttomasti.

Vähän lomakuvia tien päältä.


YFU:lta otettiin heti vuoden alkuun yhteyttä. Se tarkoittaa aina asioiden etenemistä suuntaan tai toiseen. Minulle oli varattu kielitasotestin koeaika. Alkuperäinen aika ei taaskaan sopinut, kuten kävi valmennusviikonloppunkin kanssa. Otin sähköpostin kautta yhteyttä pahoitellen ja aika siirrettiin myöhemmäksi, tarkalleen ottaen hiihtolomaa edeltävälle perjantaille.

Mistä on siis kyse? YFU:lla jokainen englanninkieliseen maahan lähtevät vaihto-oppilas suorittaa kielitasotestin joka kestää maksimissaan noin 80 minuuttia. Testiin sisältyy sekä kuuntelu että luetun ymmärtäminen. Äitini sanoi, että muistaa itsekin käyneensä jonkinmoisissa testeissä lähtiessään aikoinaan Yhdysvaltoihin vaihtoon. Tämä käytäntö tuntuu olevan suhteellisen yleinen järjestöjen keskuudessa, vaikkakin hieman hämmentävä, kieltähän sinne maahan oppimaan mennään!

Testi oli... mielenkiintoinen. Sellaisiksi kuvittelen jenkkikokeet. Kaikki tehtävät olivat monivalintoja. Kokeessa oli kuuntelu- sekä teksiosio. Kuuntelussa oli erilaisia tilanteita, ohjeita ja keskusteluja, joita piti mm. täydentää, noudattaa ja vastata. Tekstiosiossa taas täydennettiin sanoja lauseisiin, tulkittiin tekstejä ja testattiin ymmärrystä.



Itse en panikoinut testistä, mutta tilanteessa kyllä ahdistus hiipi mieleen. Tekstiosion alussa minua kuumotti hirveästi ja ajattelin ettei tästä nyt tule mitään. Onneksi en heittänyt lusikkaa nurkkaan, sillä itsensä rauhoittaminen testissä on kaikista tärkeintä. Yritys on tärkeintä ja pahin asia mitä voi tapahtua on joutua uusintaan. Testiä kuvaa minusta myös hyvin sähköpostiin kirjoitettu lopetus: "Varaa mukaasi kuulakärkikynä ja reipas mieli, testin vuoksi ei tarvitse menettää yöuniaan."

Toivottavasti kaikilla oli mukavat hiihtolomat ja hyvät kouluun palaamiset. Itse ainakin otin loman juuri sen kannalta!

Janette

Ei kommentteja:

© Janette Back, bannerin kuva: Pixabay. Sisällön tarjoaa Blogger.